Keskustelutilaisuus kansalaisvaikuttamisesta
Aika: 3.11. klo 18
Paikka: Lappeenrannan kaupungintalon henkilöstöravintola (katutasossa)
Killan keskustelutilaisuuden teemana kansalaisvaikuttaminen
Lappeenrannan Kilta ry:n tämän syksyn teemana on kansalaisvaikuttaminen. Kilta haluaa avata keskustelun siitä, millä tavalla kaupunkilaiset voivat vaikuttaa kaupungin hallintoon, kehittämiseen ja yleensä saada äänensä kuuluviin vaalien välissäkin.
Kilta järjestää keskiviikkona 3.11.2010 klo 18 Kaupungintalon henkilöstöravintolassa kaikille avoimen ja maksuttoman keskustelutilaisuuden kansalaisten vaikutusmahdollisuuksista. Killan tilaisuuteen on kutsuttu keskustelua alustamaan alueemme vaikuttajia, tiedotusvälineiden edustajia sekä eri kansalaistoimijoita ja -aktiiveja.
Killan puheenjohtaja Matti J. Kuronen kertoo tilaisuuden taustoista seuraavaa: ”Lappeenrannan Killan syksyn yleisötilaisuus tarjoaa mahdollisuuden miettiä, miten kaupunkilainen voi vaikuttaa arkensa asiantuntijana kaupungin toimintaan. Vaalien välisen hiljaisuuden rikkovat vain yleisönosastokirjoitukset, tori- ja Estari-urputus sekä satunnaiset valitukset. Alueraadit ovat lähinnä toistaneet muutamaa keskeistä kehittämiskohdetta Asukkaiden Lappeenranta-prosessissa. Asioiden valmisteluun vaikuttaminen jää yleensä pienten ryhmien varaan. Politiikka oli alun perin vapaiden kansalaisten toimintaa kaupunkinsa parhaaksi eikä puolueiden, niiden etäispesäkkeiden kunnallisjärjestöjen tai pienryhmien pelaamista.”
Killan syyskokouksessa 28.11. klo 14 dosentti Erkki Mennola esitelmöi samaan teemaan liittyen kansalaisjärjestöjen roolista kunnalliselämässä.
Molemmat tilaisuudet ovat kaikille avoimia ja maksuttomia.
Lisätietoja antavat Killan puheenjohtaja Matti J. Kuronen, matti.kuronen(ät)pp.inet.fi, p. 0400 552 067 ja Killan sihteeri Tanja Karppinen, tanja.karppinen(ät)lut.fi, p. 0400 811 233.
lauantai 30. lokakuuta 2010
perjantai 22. lokakuuta 2010
Ilmainen liikuntapäivä Etelä-Karjalan liikuntakeskuksessa 24.10.2010 klo 12-15!
Kuusimäen, Kourulan ja Lavolan asukasyhdistys ry järjestää Etelä-Karjalan Liikuntakeskuksessa kaikille ilmaisen liikuntapäivän sunnuntaina 24.10.2010 klo 12 – 15.
Lisätiedot ja ohjeet ilmoittautumisesta koteihin jaetussa tiedotteessa tai suoraan Liikuntakeskuksesta www.liikuntakeskus.com/asukasyhdistys tai (05) 541 9611. Paikan päällä runsaan liikuntaohjelman lisäksi myös arvontaa, ja myytävänä pullaa sekä kahvia.
Tervetuloa!

sunnuntai 17. lokakuuta 2010
Giselle-baletti Lappeenrannassa 30.10. klo 18
Pietarilaisen Russian Ballet -teatterin Giselle-baletti esitetään Lappeenranta-salissa lauantaina 30.10.2010 klo 18.00.
Lippuja voi ostaa
Giselle-baletti on legendaarinen kertomus rakastuneesta nuoresta neidosta, jonka kohtalona on kuolla ennen omia häitään.
Talonpoikaisperheen nuori tytär Giselle (roolissa Natalia Potekhina) on pohjattoman rakastunut kotikyläänsä muuttaneeseen kreivi Albertiin (Alexandr Voytin). Albert esiintyy tavallisena kylän asukkaana salaten aatelistaustansa. Kylällä asuva puutarhuri Hans (Sergey Laletin) on myös rakastunut Giselleen. Puutarhurin onnistuu paljastaa kilpakosijansa Albertin epärehellinen elämäntapa ja kertoa se tytölle. Gisellen maailma särkyy, hänen kokemansa järkytys ja suru on niin suuri että hän sairastuu ja lopulta kuolee.
Gisellen hautaamisen jälkeen kylällä alkaa tapahtua kummia. Eräänä yönä puutarhuri menee tytön haudalle. Vaaleat, naishahmoiset aaveet saartavat hänet aloittaen pelottavan tanssin. Karmea tanssi päättyy vasta, kun Hans on kuollut pelosta.
Hetken päästä myös Albert ilmestyy hautausmaalle ja kohtaa aaveet. Gisellen haamu tulee rakastetun avuksi, karkottaa aavetanssijattaret pois tästä maailmasta ja pelastaa Albertin kuolemalta. Aamun valjettua myös Gisellen haamu on poissa. Albert tulee muistamaan Gisellen haudantakaisen rakkaudenosoituksen loppuikänsä.
Russian Balletin kotinäyttämöitä ovat Pietarissa Eremitaasin teatteri ja Palatsiteatteri. Tänä vuonna ulkomaan vierailut ovat kohdistuneet Suomen lisäksi Chileen, Qatariin, Hollantiin, Belgiaan ja Viroon.
Lippuja voi ostaa
- Suomi-Venäjä-seuran toimistosta, Valtakatu 23, LPR, p. (05) 451 2014, avoinna ma-pe klo 9-14
- Lappeenrannan Venäjä-klubin Maria Ivanovaltalta, p. 040 759 7918 (venäjäksi)
Giselle-baletti on legendaarinen kertomus rakastuneesta nuoresta neidosta, jonka kohtalona on kuolla ennen omia häitään.
Talonpoikaisperheen nuori tytär Giselle (roolissa Natalia Potekhina) on pohjattoman rakastunut kotikyläänsä muuttaneeseen kreivi Albertiin (Alexandr Voytin). Albert esiintyy tavallisena kylän asukkaana salaten aatelistaustansa. Kylällä asuva puutarhuri Hans (Sergey Laletin) on myös rakastunut Giselleen. Puutarhurin onnistuu paljastaa kilpakosijansa Albertin epärehellinen elämäntapa ja kertoa se tytölle. Gisellen maailma särkyy, hänen kokemansa järkytys ja suru on niin suuri että hän sairastuu ja lopulta kuolee.
Gisellen hautaamisen jälkeen kylällä alkaa tapahtua kummia. Eräänä yönä puutarhuri menee tytön haudalle. Vaaleat, naishahmoiset aaveet saartavat hänet aloittaen pelottavan tanssin. Karmea tanssi päättyy vasta, kun Hans on kuollut pelosta.
Hetken päästä myös Albert ilmestyy hautausmaalle ja kohtaa aaveet. Gisellen haamu tulee rakastetun avuksi, karkottaa aavetanssijattaret pois tästä maailmasta ja pelastaa Albertin kuolemalta. Aamun valjettua myös Gisellen haamu on poissa. Albert tulee muistamaan Gisellen haudantakaisen rakkaudenosoituksen loppuikänsä.
Russian Balletin kotinäyttämöitä ovat Pietarissa Eremitaasin teatteri ja Palatsiteatteri. Tänä vuonna ulkomaan vierailut ovat kohdistuneet Suomen lisäksi Chileen, Qatariin, Hollantiin, Belgiaan ja Viroon.
Tunnisteet:
Suomi-Venäjä-Seura,
SVS,
tapahtumia alueella
torstai 14. lokakuuta 2010
Ilmainen liikuntapäivä Kuusimäen, Kourulan, Lavolan ja Lentokentän alueen asukkaille 24.10. klo 12-15
Kuusimäen, Kourulan ja Lavolan asukasyhdistys ry järjestää Etelä-Karjalan Liikuntakeskuksessa alueensa asukkaille ilmaisen liikuntapäivän sunnuntaina 24.10.2010 klo 12 – 15.
Lisätiedot ja ohjeet ilmoittautumisesta koteihin jaetussa tiedotteessa tai suoraan Liikuntakeskuksesta www.liikuntakeskus.com/asukasyhdistys tai p. (05) 541 9611. Paikan päällä runsaan liikuntaohjelman lisäksi myös arvontaa, myytävänä pullaa ja kahvia.

"Luovuuden ulottuvuuksista"
Rohkea ja hallittu hyppy luovuuteen -luentosarjan 24.9.–20.10. viides luento "Luovuuden ulottuvuuksista" järjestetään Lappeenrannan teknillisen yliopiston Skinnarila-salissa 20.10. klo 18.
HALLITTU ALASTULO:
ke 20.10.2010 klo 18 luovuuden ulottuvuuksista
tutkimusjohtaja Esa-Matti Järvinen
muotoilija Ristomatti Ratia
Tutkimusjohtaja KT Esa-Matti Järvinen käsittelee luovuutta käytännönläheisistä ja arkielämään liittyvistä näkökulmista. Esityksen teemoina ovat luovuudelle otolliset edellytykset, ympäristöt ja ilmapiiri. Minkälaisista lähtökohdista ponnistavat maailmaamme muuttavat innovaattorit? Ovatko he koulussa menestyneitä opettajan unelmaoppilaita vai onko asia juuri päinvastoin? Näistä näkökulmista Järvinen tarkastelee myös koulujärjestelmämme mahdollisuuksia olla edistämässä luovaa toimintaa ja innovatiivisuutta. Esitys sisältää runsaasti asiaa havainnollistavia käytännön esimerkkejä.
KT Esa-Matti Järvinen toimii Oulun yliopiston teknologiakasvatuskeskuksen Teknokkaan tutkimusjohtajana (www.teknokas.fi). Järvinen on tutkinut mm. lasten ongelmanratkaisuprosesseja ja luovuutta teknologiakasvatuksessa ja näihin liittyen julkaissut useita artikkeleita alan kansainvälisissä julkaisuissa. Järvinen on erikoistunut innovatiivisuuteen ja luovuuteen kannustavien oppimisympäristöjen ja niihin liittyvien opetusmateriaalin kehittämiseen.
Illan toisessa esityksessä muotoilija ja Ratia Brand Co Oy:n taiteellinen johtaja Ristomatti Ratia poimii esimerkkejä luovuuden ponnahduslaudoista, kuten alitajunnasta, sanasta, pelon tunteesta sekä aivan tavallisista ihmisiä ympäröivistä asioista. Esityksessä käydään läpi mm. Marimekon Olkalaukun, Palaset-sisustuselementin ja Sauntonttu-kiukaan synty ideasta tuotteeksi.
Muotoilija Ristomatti Ratian suunnittelemien tuotteiden kirjo on valtava. Mukaan mahtuu lukuisia tuttuja klassikkoja, joista monet ovat edelleen tuotannossa. Tuotesuunnittelun lähtökohtana on usein sisustus, mitä Ratia pitääkin omimpana suunnittelun alueenaan. Vuodesta 1998 suunnittelutyö on keskittynyt oman Ristomatti Ratia- tuotemerkin alle. Tuotemerkkiä edustaa Ratia Brand Co. (www.ratia.com, www.ratiashop.com ), joka suunnittelee lähinnä kodin sisustukseen ja vaatetukseen liittyviä tuotteita eri asiakkaille. Nämä tuotteet ilmentävät Ratia Lifestyleä, jonka tunnusmerkkejä ovat korkea laatu, hyvä muotoilu, raikkaus ja rento eleganssi.
Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. Tervetuloa!
Etelä-Karjala-instituutin/LUT studia generalia -yleisöluentosarja 2010:
*
ROHKEA ULOSHYPPY:
pe 24.9.2010 klo 18 Luovat alueet, alueet luovat
kasvatustieteen tohtori Jussi T. Koski ja professori Kalle Michelsen
*
VAPAAPUDOTUS:
ke 29.9.2010 klo 18 Luovat yksilöt luovat kulttuuria
kirjailija, kulttuurivaikuttaja Claes Andersson, taitelija Sari Kaasinen ja toiminnanjohtaja Minna Pirilä-Martti
*
OIKEA AJOITUS:
ke 6.10.2010 klo 18 Luovat johtajat kehittävät organisaatioita
erikoistutkija Tuija Oikarinen, professori Marko Torkkeli ja johtaja Mikko Ojapelto
*
VARMA OHJAAMINEN:
ke 13.10.2010 klo 18 Luovat insinöörit luovat teknologiaa
professori Juha Varis ja pienyrittäjä Jarmo Alamäki
*
HALLITTU ALASTULO
ke 20.10.2010 klo 18 …luovuuden ulottuvuuksista
tutkimusjohtaja Esa-Matti Järvinen ja muotoilija Ristomatti Ratia
Luentosarjasta vastaa Lappeenrannan teknillisen yliopiston Etelä-Karjala-instituutti.
Lisätietoja luentosarjasta ja koko sarjan ohjelma: Rohkea ja hallittu hyppy luovuuteen

maanantai 11. lokakuuta 2010
"Luovat insinöörit luovat teknologiaa"
Rohkea ja hallittu hyppy luovuuteen -luentosarjan 24.9.–20.10. neljäs luento "Luovat insinöörit luovat teknologiaa" järjestetään Lappeenrannan teknillisen yliopiston Skinnarila-salissa 13.10. klo 18.
VARMA OHJAAMINEN:
ke 13.10.2010 klo 18 Luovat insinöörit luovat teknologiaa
professori Juha Varis
pienyrittäjä Jarmo Alamäki
Luennoimassa ovat professori Juha Varis aiheella "Alussa on idea, lopussa menestystuote – mutta aikaa välissä voi kulua kymmenenkin vuotta" sekä pienyrittäjä Jarmo Alamäki aiheella "Kokemuksia innovaatio- ja kehitysprosesseista, innovaatio-käsitteen laaja-alaisuus – niin hyvässä kuin pahassa".
Professori Juha Variksen alustus käsittelee asioita, jotka liittyvät keksintöjen syntyyn ja ideoiden jalostukseen valmiiksi tuotteiksi. Alustus lähtee liikkeelle käytännöllisestä tarpeesta, joka ryöpsäyttää pöydälle joukon ideoita, alkaa sirkulaatio, missä yksi asia johtaa toiseen. Pyöritään ympyrää, yliviivataan kehnoja ajatuksia ja tehdään sillä hetkellä hyviltä tuntuvia valintoja. Asioille haetaan ja löydetään rinnastuksia, alkaa hahmottua laite, jota parannellaan, ja saattaa syntyä keksintö, yleensä vähintäänkin laite tai vekotin, josta useimmiten voidaan oikeutetusti käyttää nimitystä prototyyppi. Aktiivisen kehitystyön seurauksena syntyy aikaa myöten tuote ja sen myötä liiketoimintaa. Professori Varis toteaakin, että alussa on idea – lopussa menestystuote, mutta aikaa voi kulua kymmenenkin vuotta, eli pitkämielisyyttä tarvitaan. Esitelmä on käytännönläheinen ja sisältää oikeita teollisuusesimerkkejä.
Illan toisessa alustuksessa kehitystyötä tekevä pienyrittäjä Jarmo Alamäki käsittelee innovaatio- ja kehitysprosesseja laajan omakohtaisen kokemuksensa kautta. Tutkimuksen ja kehittämisen sekä kaupallistamisen rajapinnalla toimimista valotetaan käytännön esimerkein. Näin tulee havainnollistettua innovaatio-käsitteen laaja-alaisuus – niin hyvässä kuin pahassa. Kehittämisen ja kehittämisen rahoituksen ongelmakenttää tarkastellaan pienyrittäjän näkökulmasta.

perjantai 1. lokakuuta 2010
"Luovat johtajat kehittävät organisaatiota"
Rohkea ja hallittu hyppy luovuuteen -luentosarjan 24.9.–20.10. kolmas luento "Luovat johtajat kehittävät organisaatioita" järjestetään Lappeenrannan teknillisen yliopiston Skinnarila-salissa 6.10. klo 18.
OIKEA AJOITUS:
ke 6.10.2010 klo 18 Luovat johtajatkehittävät organisaatioita
Erikoistutkija Tuija Oikarinen
Professori Marko Torkkeli
Johtaja Mikko Ojapelto
Luentoillassa on kaksi alustusta, joista ensimmäisen lähestymistapa innovatiivisuuteen ja luovuuteen pohjaa kysymykseen, miten nähdä totutut ilmiöt uudessa valossa; jos asioita halutaan tehdä uudella tavalla, ne on myös nähtävä ja ymmärrettävä eri tavalla kuin ennen. Esityksessään erikoistutkija Tuija Oikarinen vastaa kysymyksiin: Kuinka ottaa etäisyyttä totutuista työtavoista? Miten auttaa hahmottamaan työtä eri näkökulmista? Miten asiakkaat voisivat olla mukana palvelujen ja toiminnan kehittämisessä? Oikarisen alustuksen taustakysymyksenä on ikuinen pohdinta, mahtuvatko luovuus ja innovaatiot tehokkuusorientoituneeseen organisaatioon.
Illan toisessa alustuksessa professori Marko Torkkelin aiheena on avoin innovaatio ja sen kytkennät luovuuteen. Torkkeli toimii teknologia- ja liiketoimintainnovaatiot professorina Lappeenrannan teknillisen yliopiston Kouvolan tutkimusyksikössä. Hän opettaa strategista johtamista ja teknologiayrityksen kehittämistä koskevia kursseja. Torkkeli on tutkimustoiminnassaan keskittynyt teknologian johtamiseen ja päätöksenteon tukisysteemeihin.
Kahden alustuksen jälkeen kommenttipuheenvuoron esittää johtaja Mikko Ojapelto, joka on valmistunut Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta vuonna 1989 ja toimii tällä hetkellä Lappeenranta Innovation Oy:n kasvupalveluista vastaavana johtajana.
Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. Tervetuloa!
Luentosarjasta vastaa Lappeenrannan teknillisen yliopiston Etelä-Karjala-instituutti.
Lisätietoja luentosarjasta ja koko sarjan ohjelma: Rohkea ja hallittu hyppy luovuuteen
OIKEA AJOITUS:
ke 6.10.2010 klo 18 Luovat johtajatkehittävät organisaatioita
Erikoistutkija Tuija Oikarinen
Professori Marko Torkkeli
Johtaja Mikko Ojapelto
Luentoillassa on kaksi alustusta, joista ensimmäisen lähestymistapa innovatiivisuuteen ja luovuuteen pohjaa kysymykseen, miten nähdä totutut ilmiöt uudessa valossa; jos asioita halutaan tehdä uudella tavalla, ne on myös nähtävä ja ymmärrettävä eri tavalla kuin ennen. Esityksessään erikoistutkija Tuija Oikarinen vastaa kysymyksiin: Kuinka ottaa etäisyyttä totutuista työtavoista? Miten auttaa hahmottamaan työtä eri näkökulmista? Miten asiakkaat voisivat olla mukana palvelujen ja toiminnan kehittämisessä? Oikarisen alustuksen taustakysymyksenä on ikuinen pohdinta, mahtuvatko luovuus ja innovaatiot tehokkuusorientoituneeseen organisaatioon.
Illan toisessa alustuksessa professori Marko Torkkelin aiheena on avoin innovaatio ja sen kytkennät luovuuteen. Torkkeli toimii teknologia- ja liiketoimintainnovaatiot professorina Lappeenrannan teknillisen yliopiston Kouvolan tutkimusyksikössä. Hän opettaa strategista johtamista ja teknologiayrityksen kehittämistä koskevia kursseja. Torkkeli on tutkimustoiminnassaan keskittynyt teknologian johtamiseen ja päätöksenteon tukisysteemeihin.
Kahden alustuksen jälkeen kommenttipuheenvuoron esittää johtaja Mikko Ojapelto, joka on valmistunut Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta vuonna 1989 ja toimii tällä hetkellä Lappeenranta Innovation Oy:n kasvupalveluista vastaavana johtajana.
Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. Tervetuloa!
Luentosarjasta vastaa Lappeenrannan teknillisen yliopiston Etelä-Karjala-instituutti.
Lisätietoja luentosarjasta ja koko sarjan ohjelma: Rohkea ja hallittu hyppy luovuuteen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)