Huomasin tänään, että Etelä-Saimaalla on Huhtiniemi-arkisto, jossa on reilut 150 juttua. Pitääpä perehtyä paremmalla ajalla. Tässä linkki: http://www.esaimaa.fi/huhtiniemi.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Etelä-Karjala. Näytä kaikki tekstit

maanantai 7. joulukuuta 2015
torstai 3. huhtikuuta 2014
Ajoneuvos Lappeenrannan lentokentällä
Alueen uutisiinhan se tämäkin menee, kun Ajoneuvos on viime kesänä ollut Lappeenrannan lentokentällä (kohdassa 1:30-8:10): Katsomo: Ajoneuvos Lappeenrannan kentällä.
Tunnisteet:
Alueen uutinen,
Etelä-Karjala,
kesä,
Lappeenranta,
lentokenttä,
tapahtumia alueella,
televisiossa
tiistai 25. helmikuuta 2014
Kuusimäen vanhan koulun palo
Eräänä perjantaina töistä tullessani oli Kuusimäen koulun kohdalla rouhuavat liekit ja valtava määrä hälytysajoneuvoja. Koulu paloi tuntitolkulla, aivan raunioiksi. Palon syyksi paljastuivat paikallisten poikien tulitikkuleikit. Onneksi kukaan ei loukkaantunut palossa, ja koulu oli muutenkin tyhjillään ja saanut jo purkutuomionkin, koska oli homeessa.
Tässä joitain palopaikalta ottamiamme kuvia:
Näin Etelä-Saimaa (verkossa) uutisoi tapahtunutta:
7.2.2014: Lappeenrannan Kuusimäen vanha koulu on tulessa. Paikalle on juuri saapunut pelastuslaitoksen useita yksiköitä, ja sammutus alkaa.
Sinisen rakennuksen palosta tulee runsaasti mustaa savua, ja koulu palaa suurilla liekeillä. Lähistön asukkaita kehotetaan pysymään sisällä sekä sulkemaan ovet, ikkunat ja ilmanvaihto.
Rakennus on poistettu käytössä kosteusvaurioiden takia. Palava koulu sijaitsee Sunisenkadulla, Helsingintien kupeessa Huhtiniemen puolella. Rakennuksen viereiset puut ovat syttymässä tuleen.
7.2.2014: Lappeenrannan Kuusimäen entinen koulurakennus tuhoutuu kokonaan tulipalossa. Rakennus palaa edelleen, ja pelastuslaitoksen arvion mukaan sammuttaminen kestää iltakymmeneen.
Pelastuslaitos kehottaa alueella asuvia sulkemaan ikkunat sekä ilmastoinnin, jos savu aiheuttaa hengitystieoireita.
Kuusimäen koulun alarakennus poistettiin kolmisen vuotta sitten käytöstä sisäilmaongelmien takia. Se rakennettiin vuonna 1973 tilapäiseksi kouluksi.
10.2.2014: Lappeenrannan Kuusimäen koulun perjantaisen tulipalon syy on selvinnyt. Tulipalo sai alkunsa pikkupoikien tulitikkuleikeistä.
Poliisi on puhuttanut palon sytyttäjiksi epäillyt pojat, ja he ovat myöntäneet tulileikit.
Tulipalo sai alkunsa rakennuksen sisäosista, jotka olivat osittain lukitsemattomia. Paloa tutkitaan törkeänä tuhotyönä.
Tunnisteet:
alueen kuvia,
Alueen uutinen,
Etelä-Karjala,
Kuusimäki,
Lappeenranta
lauantai 5. marraskuuta 2011
Keskustelua Etelä-Karjalan identiteeteistä
Hovin hengen luento- ja keskusteluilta
maanantaina 7.11. klo 18 Skinnarilan Hovissa (Skinnarilankatu 36)
Hovin hengen luento- ja keskusteluiltamassa maanantaina 7.11. klo 18 puhutaan Etelä-Karjalan identiteeteistä. Keskustelua alustavat Lappeenrannan teknillisen yliopiston Etelä-Karjala-instituutin tutkija Mikko Kohvakka ja vapaa toimittaja Pekka Rautio. He ovat olleet kirjoittamassa Etelä-Karjala-instituutin raporttisarjassa lokakuussa ilmestynyttä julkaisua Jaetun maakunnan identiteetti – Näkökulmia eteläkarjalaiseen identiteettikeskusteluun.
Kohvakan ja Raution alustuksissa selvitetään, mitä julkaisun kirjoittajat ovat identiteetti-käsitteellä tarkoittaneet ja käydään lyhyesti läpi raporttijulkaisun keskeisimmät tulokset. Etelä-Karjalassa vallitsevia identiteettejä lähestytään illan aikana niin printtimedian, Etelä-Karjalan kaupunkien kuin maakunnassa vaikuttavan yliopiston näkökulmasta käsin.
Lähestymistapa aiheeseen on historiaa ja maantiedettä yhdistävä, mutta alustusten lopussa Kohvakka ja Rautio suuntaavat katseensa tulevaan, ja pohtivat miltä maakunnan omakuva saattaa näyttää kymmenen vuoden kuluttua. Samalla he nostavat esiin lisäselvitystä kaipaavia teemoja, jotka liittyvät olennaisena osana Etelä-Karjalassa vaikuttaviin moninaisiin identiteetteihin.
Tilaisuus alkaa pienellä iltapalalla ja saksofonimusiikilla. Saksofonia soittaa Lauri Pyrhönen. Illan järjestää Etelä-Karjala-instituutti ja iltaa emännöi suunnittelija Tanja Karppinen.
Hovin Henki on luento- ja keskustelusarja, jossa käsitellään aiheita elämän eri alueilta. Sarjan tilaisuudet ovat aina maksuttomia ja kaikille kiinnostuneille avoimia. Sarja jatkuu 12.12. klo 18 aiheella ”Joulupöytä kautta aikojen”.
Iltojen järjestäjinä toimivat syksyllä 2011 Etelä-Karjala-instituutti/LUT ja Seurakuntien yliopistotoiminta.
TERVETULOA!
Lisätietoja:
Etelä-Karjala-instituutti/Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Tanja Karppinen, tanja.karppinen@lut.fi, 0400 811 233, www.lut.fi/eki
Seurakuntien yliopistotoiminta, Sakari Kiiskinen, sakari.kiiskinen@evl.fi, 040 590 6013, www.evl.fi/srk/lappeenranta/oppilaitostoiminta

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)