Näytetään tekstit, joissa on tunniste YLE Etelä-Karjala. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste YLE Etelä-Karjala. Näytä kaikki tekstit

torstai 4. joulukuuta 2014

Alueen uutinen: Huhtiniemeen kaavaillun hotellin rakentamisaikataulu venähtämässä jälleen



YLE Etelä-Karjala 3.12.2014 klo 16:02 | päivitetty 3.12.2014 klo 16:06

Huhtiniemeen kaavaillun hotellin rakentamisaikataulu venähtämässä jälleen

Hotellin toteuttaja, kiinteistösijoitusyhtiö Ultivista on anonut kaupungilta kahden vuoden aikalisää. Alunperin rakennustyöt olisivat voineet alkaa ensi vuonna.

Hotellin tulo Lappeenrannan Huhtiniemeen pitkittyy. Kiinteistösijoitusyhtiö Ultivista on hakenut rakentamisen aloittamiselle kahden vuoden aikalisää.

Alunperin yhtiön piti allekirjoittaa maakauppaa ja hotellin rakentamista koskeva täytäntöönpanosopimus ensi helmikuun loppuun mennessä. Nyt yhtiö on neuvotellut kaupungin johdon kanssa, että allekirjoittamista lykättäisiin vuoden 2016 loppuun.

Asia vaatii vielä kuntapäättäjien hyväksynnän.

Aikataulumuutoksesta ensin kertoneen Etelä-Saimaan mukaan yhtiö perustelee pyyntöä ruplan huonolla kurssilla ja Venäjän tilanteen muillakin taloudellisilla heijastuksilla.

Lappeenrannan kaupunginjohtajan Kimmo Jarvan mukaan Ultivista on kertonut olevansa edelleen halukas tulemaan Huhtiniemeen. Muita toimijoita alueelle ei ole Jarvan mukaan tulossa.

Huhtiniemessä sijaitseva leirintäalue voi kaupunginjohtajan mukaan jatkaa toimintaansa vielä vuoden 2015 ja mahdollisesti vuoden 2016 ajan, mikäli hotellin rakentamisaikataulu muuttuu.

Huhtiniemen matkailualueen rakentamisen aloittaminen viivästyi aiemmin vuosilla alueen asemakaavasta tehtyjen valitusten takia. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valitukset elokuussa.

Oma kommenttini: Toivottavasti hotelli nyt kuitenkin vielä rakennetaan joku päivä...

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Alueen uutinen: Leirintäalue voi säilyä Huhtiniemessä



Asuntovaunupaikkojen viereen voi jättää myös telttapaikkoja. Leirintäalueen siirtäminen muualle maksaisi kaupungille miljoonan.

Lappeenrannan leirintäalue säilyy todennäköisesti Huhtiniemessä. Matkailuvaunupaikkojen viereen olisi sittenkin mahdollista jättää parikymmentä telttapaikkaa senkin jälkeen, kun niemeen aletaan rakentaa hotellia.

Lappeenrannan kaupunki on selvittänyt mahdollisuuksia siirtää leirintäalue Marjolaan tai Joutsenon Hinkanrantaan. Selvitysten perusteella leirintäalueen siirtäminen muualle tulisi kuitenkin liian kalliiksi.

Leirintäalueen siirtäminen Marjolaan maksaisi kaupungille noin 900 000 euroa, Hinkanrantaan kaupungin arvioitu investointi olisi hieman korkeampi, noin miljoona euroa.

Leirintäalueen rakentaminen Hinkanrantaan olisi myös riskialtista, sillä kaukana kaupungin keskustasta oleva leirintäalue ei välttämättä houkuttelisi matkailijoita.

Leirintäalueelle etsitään yrittäjä kilpailuttamalla. Vuokrasopimus on tarkoitus laatia aluksi vuoteen 2020 asti. Nykyistä leirintäaluetta on hoitanut Loma-Oksa Oy.

Suunnitelmat leirintäalueen säilyttämisestä Huhtiniemessä on esitelty myös alueelle hotellia suunnittelevalla Buildia Oy:lla. Kaupungin mukaan yhtiö ei ole vastustanut suunnitelmia. Lappeenrannan kaupunginhallitus ottaa kantaa leirintäalueen tulevaisuuteen maanantaina.

torstai 28. maaliskuuta 2013

Alueen uutinen: Huhtiniemen vedenottamo voidaan korvata vasta ensi vuosikymmenellä

Taipalsaaren Pönniälänkankaan ja Joutsenon Haukilahden uudet pohjavedenottopaikat riittäisivät turvaamaan Lappeenrannan vedensaannin tulevaisuudessa. Vesiputken vetäminen Taipalsaarelta voidaan kuitenkin toteuttaa vasta vuosien kuluttua.

Lappeenrannan Energia on saanut valmiiksi vedenhankintatutkimukset Taipalsaaren Pönniälänkankaalla ja Joutsenon Haukilahdessa. Tutkimusten mukaan Pönniälänkankaalta voidaan pumpata laadukasta pohjavettä 10 000 m3 vuorokaudessa ja Haukilahdesta 2000 m3 vuorokaudessa. Tämä määrä riittää Lappeenrannan tulevaisuuden tarpeisiin.

- Pönniälänkankaalla vedenotto voidaan toteuttaa hajautettuna viiteen eri kaivoon laajemmalle alueelle. Kaivoista voidaan ottaa siten pienempi määrä, jotta rauta- ja mangaanipitoisuudet eivät kohoaisi, kertoo käyttöpäällikkö Riitta Moisio Lappeenrannan Energialta.

Joutsenon Haukilahdessa koepumppaukset osoittivat, että vedenotto vaikuttaa vedenkorkeuteen ja läheisiin yksityiskaivoihin. Tutkimusjaksolle sattui sekä runsassateisia että vähäsateisia vuosia.

- Muutamissa kaivoissa vesi loppui kokonaan. Näille menetys tietenkin korvataan, kertoo Moisio.
Haukilahti pian käyttöön - Pönniälänkangas vasta vuosien päästä

Lappeenrannan Energia aloittaa jo tänä vuonna suunnittelun vesijohdosta, jolla Haukilahden vedenottamo yhdistettäisiin Ilottulan vedenkäsittelylaitokseen. Samalla valmistellaan vedenottolupaa. Haukilahden kustannusarvio on 1,5 miljoonaa euroa.

Pönniälänkankaalta ei päästä pumppaamaan vettä käyttöön moneen vuoteen, sillä se vaatii ympäristövaikutustenarvioinnin, joka vie vuoden. Energiayhtiö aikoo aloittaa sen vasta jätevedenpuhdistamon ympäristövaikutustenarvioinnin jälkeen.

Pönniälänkankaalta on suunniteltu vesijohdolle kaksi vaihtoehtoista reittiä. Toinen kulkisi Taipalsaaren kirkonkylän kautta maateitse Lappeenrannan Huhtiniemen vedenottamolle. Toinen, hieman pidempi reitti, kulkisi Saimaan pohjassa Joutsenon Ilottulaan. Molempien kustannusarvio on noin 18 miljoonaa euroa.

- Meidän kannalta parempi olisi se, että vesijohto vedettäisiin Ilottulaan, jolloin Huhtiniemen vedenottamo jäisi vain varavedenottamoksi, sanoo käyttöpäällikkö Riitta Moisio.

Ennen puhdasvesiputken vetämistä Lappeenrannan Energialla on edessään vieläkin mittavampi investointi, jätevedenpuhdistamo, jonka ympäristövaikutustenarviointi on tulossa nähtäville kevään aikana.

Toimittaja: Marjo Pirilä Marjo Pirilä Yle Etelä-Karjala
Lähde: YLE Etelä-Karjala (http://yle.fi/uutiset/huhtiniemen_vedenottamo_voidaan_korvata_vasta_ensi_vuosikymmenella/6556353)

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Alueen uutinen: Huhtiniemen leirintäalueella venäläiset pyöräilyturistit ovat jo yleisiä

Etelä-Karjala 17.7.2012 klo 12:25 | päivitetty 17.7.2012 klo 12:25

Venäläiset pyörämatkailijat ovat löytäneet Etelä-Karjalan.

Lappeenrannan Huhtiniemen leirintäalueella venäläiset pyöräilyturistit ovat jo yleisiä.

Venäläiset pyöräilijät ovat löytämässä Etelä-Karjalan matkailukohteena. Lappeenrannan Huhtiniemen leirintäalueen pitäjän Juha Oksasen mukaan alueella on tänä vuonna ollut paljon pyöräilijöitä itänaapurista.

- Jo noin kymmenesosa venäläisistä matkailijoista leirintäalueella on pyöräilijöitä, Oksanen sanoo.

Venäläisiä pyöräilijöitä alkoi ilmestyä leirintäalueelle enemmän viime vuonna. Tänä vuonna määrä on vielä noussut huomattavasti.


*Teksti on YLE Etelä-Karjalan nettisivuilta, kirjoittaja on Kalle Schönberg.

Linkki juttuun: Venäläiset pyörämatkailijat ovat löytäneet Etelä-Karjalan