tiistai 15. joulukuuta 2009

Kuusimäen, Kourulan ja Lavolan asukasyhdistys perustettu kesällä 2009

Olemme perustaneet Kuusimäen, Kourulan ja Lavolan alueelle vuoden 2009 aikana oman asukasyhdistyksen hoitamaan asukkaiden edunvalvontaa ja pitämään yllä yhteyksiä päättäjiin ja kaupungin eri hallintokuntiin.

Yhdistyksen on käynnistänyt 5-jäseninen hallitus, jonka jäsenet nimettiin tämän vuoden keväällä pidetyssä alueen asukasfoorumissa. Itse toimin hallituksen puheenjohtajana ja samalla yhdistyksen puheenjohtajana. Muut hallituksen jäsenet ovat:
* varapuheenjohtaja Timo Nurmi
* sihteeri Kaija Maunula
* rahastonhoitaja Ahti Nuottimäki
* jäsen Juha Järvinen

Asukasyhdistyksemme toimii niinkin omaperäisellä nimellä kuin Kuusimäen, Kourulan ja Lavolan asukasyhdistys. Olemme kokoontununeet hallituksen voimin nyt muutaman kerran syksyn aikana ja suunnitelleet tulevaa syyskokousta ja ensi vuoden toimintaa. Meillä on suunnitelmissa myös omat nettisivut yhdistykselle.

Tässä blogissani, jonka olen nimenny Alueen asialla kirjoitan mm. asukasyhdistyksemme asioista sekä laajemmin koko alueemme asioista. Kirjoitan myös montaa muuta blogia, ne löytää profiilini kautta: http://www.blogger.com/profile/16779084857675702971

Kuusimäen, Kourulan ja Lavolan aluetietoa Lappeenrannan kaupungin sivuilla: http://www.lappeenranta.fi/?deptid=17960&text=off

Lappeenrannan asukasyhdistysten tiedot Lappeenrannan kaupunginsivuilla: http://www.lappeenranta.fi/?deptid=17805

Myös asukasyhdistyksemme rahastonhoitaja Ahti Nuottimäki kirjoittaa alueemme asioista blogissaan: http://ahtinuottimaki.blogit.uusisuomi.fi/

*Tanja
Kuusimäen, Kourulan ja Lavolan asukasyhdistyksen pj.

Ei kommentteja: