keskiviikko 29. syyskuuta 2010

"Luovat yksilöt luovat kulttuuria"

Rohkea ja hallittu hyppy luovuuteen -luentosarjan 24.9.–20.10. toinen luento "Luovat yksilöt luovat kulttuuria" järjestetään Lappeenrannan teknillisen yliopiston Skinnarila-salissa 29.9. klo 18.

VAPAAPUDOTUS:
ke 29.9.2010 klo 18 Luovat yksilöt luovat kulttuuria
kirjailija, kulttuurivaikuttaja Claes Andersson
muusikko, taitelija Sari Kaasinen
toiminnanjohtaja Minna Pirilä-Martti

Luentoillassa on kolme alustusta, joista ensimmäinen käsittelee luovaa prosessia taiteessa ja kulttuurissa. Esityksessään kirjailija, kulttuurivaikuttaja Claes Andersson kertoo, mitä luovassa prosessissa tapahtuu. Hän
pohtii ja kuvailee, onko prosessi eheyttävä vai voiko se olla myös tuhoisa.

Illan toisessa luennossa muusikko, taiteilija Sari Kaasinen käsittelee luovaa prosessia oman luovan työnsä kautta. Hänen teemojaan ovat oman osaamisen arvostus, oman alueen ihmisten osaamisen arvostus, luovuus alueellisena ja maakunnallisena voimanlähteenä sekä itsensä vähättelystä luopuminen ja positiivisuuden voima.

Kolmas alustus kuvaa lasten ja nuorten luovan toiminnan mahdollistamista käytännönmallien kautta. Toiminnanjohtaja Minna Pirilä-Martti tutkii alueella olevia lapsille ja nuorille tarkoitettuja toiminnan malleja ja
mahdollistajia, rahoitusta ja tulevaisuutta. Hän toteaa esityksessään, että lasten ja nuorten luovan toiminnan portinvartijoina ovat aikuiset. Hän valottaa, minkälaisia mahdollisuuksia on olemassa tässä ajassa, minkälaisia
mahdollisuuksia yhteiskunta tarjoaa ja minkälaista toimintaa resursseilla voidaan toteuttaa. Hän esittelee alustuksessaan myös eri ikäryhmille tarjolla olevaa toimintaa ja tunnustelee kehittämismahdollisuuksia.

Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. Tervetuloa!


Luentosarjasta vastaa Lappeenrannan teknillisen yliopiston Etelä-Karjala-instituutti.

Lisätietoja luentosarjasta ja koko sarjan ohjelma: Rohkea ja hallittu hyppy luovuuteen

maanantai 27. syyskuuta 2010

Kaikille avoin ja maksuton tähtitapahtuma Huhtiniemessä 28.9. klo 21

Näe kaukoputkella Jupiter ja muut tähtitaivaan kirkkaimmat tähdet!

Viime keskiviikkona pilvisen ja sateisen sään takia siirtyneen tähtitapahtuman järjestämisessä otetaan uusintayritys tiistaina 28.9. klo 21.00–22.30 Huhtiniemen rannan aallonmurtajalla. Kulku rantaan Huhtiniemenkatu 14 kohdalta.

Tähtitaivaan asiantuntijana tapahtumassa toimii Nova ry:n Martti Muinonen. Tapahtumapaikalla on tarvittavat tähtikartat ja kaukoputket. Myynnissä on makkaraa ja mehua. Kaikille avoimen ja ilmaisen tapahtuman järjestää Kuusimäen, Kourulan ja Lavolan asukasyhdistys ry. Yhdistyksen jäseneksi on mahdollista liittyä tapahtumapaikalla.

Pilvisen sään sattuessa tapahtuma siirtyy valitettavasti jälleen. Uudesta tapahtuma-ajasta ilmoitetaan myöhemmin. Tapahtuman toteutumista voi tiedustella 28.9. asukasyhdistyksen puheenjohtajalta Tanja Karppiselta: tanja.karppinen(at)lut.fi, 0400 811 233.

Tervetuloa!

perjantai 24. syyskuuta 2010

Rohkea ja hallittu hyppy luovuuteen: Luovat alueet, alueet luovat

Rohkea ja hallittu hyppy luovuuteen -luentosarjan 24.9.–20.10. avausluento Luovat alueet, alueet luovat järjestetään Lappeenrannan teknillisen yliopiston Skinnarila-salissa (Skinnarilankatu 34) Tutkijoiden yön yhteydessä 24.9. klo 18–20:

ROHKEA ULOSHYPPY:
pe 24.9.2010 klo 18 Luovat alueet, alueet luovat
Luennoitsijat: kasvatustieteen tohtori Jussi T. Koski ja professori Kalle Michelsen

Luentoillassa on kaksi alustusta, joista ensimmäisen otsikkona on ”Kuinka innovaatiot syntyvät?” Esityksessään kasvatustieteen tohtori Jussi T. Koski muistuttaa, että innovaatiot syntyvät ihmisistä — mutta vain sellaisilla alueilla ja sellaisissa yhteisöissä, joissa olosuhteet ovat otolliset. Tästä lähtökohdasta Koski tarkastelee innovaattori-ihmisten ja innovaatioalueiden ominaisuuksia. Hän esittelee myös näkökulmia, joita harvemmin tulemme ajatelleeksi. Koski lupaa ”virikkeitä jokaiselle ihmisestä ja innovaatioista kiinnostuneelle kuulijalle”.

Jussi T. Koski työskentelee Creleco-yrityksessään, joka on erikoistunut luovan asiantuntijatyön ja asiantuntijaorganisaatioiden kehittämiseen. Hän on julkaissut lukuisia oppimiseen, luovuuteen ja innovatiivisuuteen liittyviä teoksia.

Illan toisessa luennossa professori Kalle Michelsen käsittelee yliopiston, akateemisen tutkimuksen ja innovaatioiden merkitystä alueellemme luovuuden näkökulmasta. Hän pohtii esityksessään myös rajamaakuntamme Etelä-Karjalan luovuuden edellytyksiä ja esteitä.

Kalle Michelsen on Lappeenrannan teknillisen yliopiston Etelä-Karjala-instituutin johtaja ja kappatieteellisen tiedekunnan professori.

Luentoilta on kaikille avoin ja maksuton.

Luentosarjasta vastaa Lappeenrannan teknillisen yliopiston Etelä-Karjala-instituutti.

Lisätietoja luentosarjasta ja koko sarjan ohjelma: Rohkea ja hallittu hyppy luovuuteen

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Näe kaukoputkella tähtitaivaan kirkkaimmat tähdet Huhtiniemen rannassa!

Kuusimäen, Kourulan ja Lavolan asukasyhdistys ry järjestää kaikille avoimen tähtitapahtuman ke 22.9. klo 21.00–22.30 Huhtiniemen rannan aallonmurtajalla. Tähtitaivaan asiantuntijana tapahtumassa toimii Martti Muinonen. Tapahtuma on ilmainen ja tapahtumapaikalla on tarvittavat tähtikartat ja kaukoputket. Myynnissä on makkaraa ja mehua. Yhdistyksen jäseneksi on mahdollista liittyä tapahtumapaikalla. Pilvisen sään sattuessa tapahtuma siirtyy järjestettäväksi ti 28.9. klo 21.00–22.30. Tapahtuman toteutumista voi tiedustella 22.9. asukasyhdistyksen puheenjohtajalta Tanja Karppiselta: tanja.karppinen@lut.fi, 0400 811 233.

Tervetuloa!

Tapahtumasta lisää Asukasyhdistyksen rahastonhoitajan Ahti Nuottimäen blogista: http://ahtinuottimaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/44148-lappeenrannassa-tiiraillaan-jupiteria