torstai 4. joulukuuta 2014

Alueen uutinen: Huhtiniemeen kaavaillun hotellin rakentamisaikataulu venähtämässä jälleen



YLE Etelä-Karjala 3.12.2014 klo 16:02 | päivitetty 3.12.2014 klo 16:06

Huhtiniemeen kaavaillun hotellin rakentamisaikataulu venähtämässä jälleen

Hotellin toteuttaja, kiinteistösijoitusyhtiö Ultivista on anonut kaupungilta kahden vuoden aikalisää. Alunperin rakennustyöt olisivat voineet alkaa ensi vuonna.

Hotellin tulo Lappeenrannan Huhtiniemeen pitkittyy. Kiinteistösijoitusyhtiö Ultivista on hakenut rakentamisen aloittamiselle kahden vuoden aikalisää.

Alunperin yhtiön piti allekirjoittaa maakauppaa ja hotellin rakentamista koskeva täytäntöönpanosopimus ensi helmikuun loppuun mennessä. Nyt yhtiö on neuvotellut kaupungin johdon kanssa, että allekirjoittamista lykättäisiin vuoden 2016 loppuun.

Asia vaatii vielä kuntapäättäjien hyväksynnän.

Aikataulumuutoksesta ensin kertoneen Etelä-Saimaan mukaan yhtiö perustelee pyyntöä ruplan huonolla kurssilla ja Venäjän tilanteen muillakin taloudellisilla heijastuksilla.

Lappeenrannan kaupunginjohtajan Kimmo Jarvan mukaan Ultivista on kertonut olevansa edelleen halukas tulemaan Huhtiniemeen. Muita toimijoita alueelle ei ole Jarvan mukaan tulossa.

Huhtiniemessä sijaitseva leirintäalue voi kaupunginjohtajan mukaan jatkaa toimintaansa vielä vuoden 2015 ja mahdollisesti vuoden 2016 ajan, mikäli hotellin rakentamisaikataulu muuttuu.

Huhtiniemen matkailualueen rakentamisen aloittaminen viivästyi aiemmin vuosilla alueen asemakaavasta tehtyjen valitusten takia. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valitukset elokuussa.

Oma kommenttini: Toivottavasti hotelli nyt kuitenkin vielä rakennetaan joku päivä...

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Kourula kuntoon! Kansalaisraatiin etsitään osallistujia alueeltamme!

Lappeenrannan kaupunki toteuttaa kolmannen kansalaisraadin. Tällä kertaa kansalaisraadin aihe liittyy olennaisesti Kourulan alue- ja liikekeskukseen.

Piia Haakana Kourulan kansalaisraadista:

"- Nyt innostan ja kannustan Kourulan alueen asukkaita olemaan osallistuvia ja aktiivisia ja ilmoittautumaan minulle jäseneksi tähän Kourula Kuntoon -kansalaisraatiin. Alueella asuvien ihmisten näkemykset ja mielipiteet sekä ennen kaikkea kehitysehdotukset ovat tälle Kourula Kuntoon -kansalaisraadille erittäin tärkeitä. Asia ei edisty, jos ei alueen asukkaat itse ole aktiivisia, Pia Haakana toivottaa mukaan asukastoimintaan. Ilmoittautumisaika kansalaisraadin jäseneksi loppuu maanantaina 27.10.2014. Kourula Kuntoon -kansalaisraati kokoontuu kolmesti eli to 6.11., ti 18.11. ja to 27.11, klo 16:30 – 18:30.

- Kansalaisraatiin on helppo ilmoittautua, joko Lappeenrannan kaupungin nettisivujen kautta tai sitten ihan soittamalla minulle suoraan tai laittamalla sähköpostia, Pia Haakana innostaa Kourulan alueen asukkaita tarttumaan tilaisuuteen. Peräänkuulutan vielä asukkaan yksilövastuuta oman asuinalueen hyväksi. Kansalaisraati kokoontuu kolmesti marraskuun aikana. Jos tahtoo jotain saada, on myös hiukan annettava ajastaan ja ajatuksistaan – se ei ole loppujen lopuksi paljon, toteaa Pia Haakana."

Lisätietoja:
Lappeenrannan kaupungin asukasyhteyshenkilö Pia Haakana, 040 5494 740 / pia.haakana(at)lappeenranta.fi.

Ilmoittautuminen raatiin suoraan Pialle tai tällä sivulla: http://www.lappeenranta.fi/Suomeksi/Palvelut/Asukas--ja-aluetoiminta/Lansialue-omaksi/Kourula-Kuntoon--kansalaisraati

Myös lainaukset otettu samalta sivulta (yllä).

torstai 3. huhtikuuta 2014

Ajoneuvos Lappeenrannan lentokentällä

Alueen uutisiinhan se tämäkin menee, kun Ajoneuvos on viime kesänä ollut Lappeenrannan lentokentällä (kohdassa 1:30-8:10): Katsomo: Ajoneuvos Lappeenrannan kentällä.

 

tiistai 25. helmikuuta 2014

Kuusimäen vanhan koulun palo





Eräänä perjantaina töistä tullessani oli Kuusimäen koulun kohdalla rouhuavat liekit ja valtava määrä hälytysajoneuvoja. Koulu paloi tuntitolkulla, aivan raunioiksi. Palon syyksi paljastuivat paikallisten poikien tulitikkuleikit. Onneksi kukaan ei loukkaantunut palossa, ja koulu oli muutenkin tyhjillään ja saanut jo purkutuomionkin, koska oli homeessa.


Tässä joitain palopaikalta ottamiamme kuvia:


Näin Etelä-Saimaa (verkossa) uutisoi tapahtunutta:

7.2.2014: Lappeenrannan Kuusimäen vanha koulu on tulessa. Paikalle on juuri saapunut pelastuslaitoksen useita yksiköitä, ja sammutus alkaa.

Sinisen rakennuksen palosta tulee runsaasti mustaa savua, ja koulu palaa suurilla liekeillä. Lähistön asukkaita kehotetaan pysymään sisällä sekä sulkemaan ovet, ikkunat ja ilmanvaihto.

Rakennus on poistettu käytössä kosteusvaurioiden takia. Palava koulu sijaitsee Sunisenkadulla, Helsingintien kupeessa Huhtiniemen puolella. Rakennuksen viereiset puut ovat syttymässä tuleen.

7.2.2014: Lappeenrannan Kuusimäen entinen koulurakennus tuhoutuu kokonaan tulipalossa. Rakennus palaa edelleen, ja pelastuslaitoksen arvion mukaan sammuttaminen kestää iltakymmeneen.

Pelastuslaitos kehottaa alueella asuvia sulkemaan ikkunat sekä ilmastoinnin, jos savu aiheuttaa hengitystieoireita.

Kuusimäen koulun alarakennus poistettiin kolmisen vuotta sitten käytöstä sisäilmaongelmien takia. Se rakennettiin vuonna 1973 tilapäiseksi kouluksi.

10.2.2014: Lappeenrannan Kuusimäen koulun perjantaisen tulipalon syy on selvinnyt. Tulipalo sai alkunsa pikkupoikien tulitikkuleikeistä.

Poliisi on puhuttanut palon sytyttäjiksi epäillyt pojat, ja he ovat myöntäneet tulileikit.

Tulipalo sai alkunsa rakennuksen sisäosista, jotka olivat osittain lukitsemattomia. Paloa tutkitaan törkeänä tuhotyönä.